Gallery

Welcome to DigiComix Virtual Art Gallery! Newest exhibition “Kesken” has opened 1.9.2020.

Kesken

Miten käy taiteelle joka jää kesken?

Muistan kun olin Logomossa Turussa katsomassa Tom of Finlandin piirrosnäyttelyä. Toukon kynänjälki oli tietysti sitä mitä odotinkin, todella taidokasta ja tarkkaan piirrettyä. Mutta teos joka pisti eniten silmääni ei ollut yksikään hänen tunnetuimmista piirroksistaan, vaan yksinkertainen lyijykynäpiirros aivan hänen uransa alkuajoilta. Se mikä teki teoksesta erityisen oli se, että se oli kesken. Paperissa näkyivät jäljet siitä miten Touko oli kumittanut hahmon toista kättä uudelleen ja uudelleen, kunnes hän oli todennut että teos ei ole viimeistelyn arvoinen.

Ihailemani taiteilija näytti minulle jotain uutta itsestään. Näin hänen prosessinsa kohti sitä mestaria joka hänestä myöhemmin tuli. Minulle taiteilijana toisten taiteilijoiden keskeneräisten tai “pilalle” menneiden teosten näkeminen on aina ollut kaikken vaikuttavinta, sillä niiden avulla pääsen oppimaan tavan millä he pääsevät lopputulokseensa. Sitä paitsi, joskus tarinat keskeneräisten töiden takana ovat paljon kiinnostavampia.

Suuri osa taiteilijoista ei halua esitellä töitä, jotka eivät ole valmiita. Mutta nyt 9 taiteilijaa ovat koonneet teille näytteitä omista keskeneräisistä töistään. Ja mikä parasta, jokainen taiteilija on mys kertonut tarinan töidensä takana. Tämä näyttely kannattaa erityisesti linkata tekijöille, jotka joskus lannistuvat siitä kun työt eivät suju. Toivomme että nämä tarinat ja kuvat voivat inspiroida muita kasvamaan taiteilijoina.

Näyttelyn kuraattori:
H-P Lehkonen


Nimiä klikkaamalla pääset sisään eri taiteilijoiden osastoille lukemaan heidän teoksistaan.











Näyttelyä sponsoroi Queerwebcomic.com. Sateenkaarevan sarjakuvan verkkokauppa: